Lupasin kertoa tarinan liittymänvaihdostani, mutta ei tämä nyt niin kauhean hauska juttu ole. Mutta kylläkin ikimuistoinen. Hajukin jäi ikuisesti mieleen.

Eilen siis kävin vaihtamassa kännykkäliittymäni. Hämeenkadun varrella on DNA:n myymälä ja asioin siellä. Paikalla oli vain yksi myyjä ja asiakkaana vanha eläkeläisrouva. Heidän vuoropuhelunsa oli kuin jostakin hupiohjelmasta. Rouva ei meinannut käsittää juuri mitään asiaa. Onneksi myyjä oli ystävällinen ja sinnikäs. Minä myös odottelin ihan rauhassa, enkä nauranut. Meistä kaikista tulee joskus vanhoja ;-) Myyjä teki vain sellaisen virheet että kauppasi tälle höppänälle vuoden sopimuksen. Eli liittymää ei saa vaihdettua kuin vasta vuonna 2009. Rouva saa nyt alennusta viikonloppuisin, jos hän soittaa saman operaattorin liittymiin. Rouva kyselikin, mistä hän ne muut DNA:t löytää?

Kesken tämän kaupanteon kauppaan pyyhälsi kauhea puliakka. Hänellä oli vertavuotava haava peukalossa ja ensimmäiseksi hän alkoi nuolemaan sitä haavaa. Hänellä oli muutama täysinäinen muovikassi mukanaan. Vanha rouva ojensi puliakalle nenäliinoja verenvuodon tyrehdyttämiseksi.

Siinä tohinassa puliakalta rikkoutui yksi kaljapullo lattialle ja tupakat lensivät sinne myös. Veriset nenäliinat hän viskasi myös kanveesiin. Naisesta lähti niin kauhea löyhkä että oksennus meinasi tulla.

Vihdoin toinen myyjä saapui ruokatauoltaan ja minä sain palvelua. Pahaksi onneksi tämä puliakka parkkeerasi ihan viereeni. Yritin hivuttautua syrjempään ja lopulta olin samalla puolen tiskiä kuin myyjä. Toinen myyjistä vapautui ja hän kysyi puliakan asiaa. Akka ilmoitti että hän on hukannut DNA korttinsa kolme vuotta sitten. Asian ilmoitettuaan hän poistui myymälästä.

Minä sain asiani hoidettua ja poistuin hetken päästä myymälästä myös. Siinä Hämeenkadun jalkakäytävällä kaupan rappusten edessä olikin sama puliakka seisoskelemassa. Hän nosteli housujaan, oli juuri pissannut ison lammikon asfaltille.