Tämän tarinan olen kirjoittanut viisi vuotta sitten. 

Marraskuinen lumimyrsky tuiskutti täydellä voimalla. Lunta oli tullut koko päivän ja sitä oli jo puolisääreen. Olin matkalla bussilla kotiin ja varsin tyytyväinen matkustusmuodostani. Omalla autolla liikkuminen ei todellakaan houkutellut.

Sain bussiin puhelinsoiton pojaltani. Äiti on kotona ihan pian ja sitten mennään lumitöihin, vastasi pojan kyselyihin. Äiti, olen tehnyt sinulle reitin kotiin, sanoi poika. Seuraa vaan minun jalanjälkiä, toimitti hän.

Poika olikin minua kadulla vastassa. Sitten lähdimme tarpomaan kohti kotiovea. Reitti oli hauska eikä ollenkaan suoraviivainen. Ensin auton kohdalla käveltiin ympyrä. Jalanjälkiä seuraten kaarsimme oikealle ja sitten tiukka vasen. Hetken matkaa suoraan, taas ympyrä ja kulku kohti leikkimökkiä. Vielä ennen ovea yksi ympyrä ja olimme kotiovella.
1086009.jpg

Oliko hauska reitti, kyseli poika. Tein sen äiti ihan sinua varten. Vakuuttelin että hauska oli ja samalla mietin oliko minulle koskaan ennen tehty omaa henkilökohtaista reititystä kotiin.

Sinä iltana oli hyvä syy olla tekemättä lumitöitä. Kiemurtelevaa kulkureittiä oli mukava ihailla vielä useampaan kertaan. Seuraavana päivänä sitten olikin edessä auton kaivaminen lumipöykystä ja pihan siistiminen.