Tämän tarinan olen kirjoittanut viisi vuotta
sitten.
Marraskuinen lumimyrsky tuiskutti täydellä voimalla. Lunta oli tullut koko
päivän ja sitä oli jo puolisääreen. Olin matkalla bussilla kotiin ja varsin
tyytyväinen matkustusmuodostani. Omalla autolla liikkuminen ei todellakaan
houkutellut.
Sain bussiin puhelinsoiton pojaltani. Äiti on kotona ihan pian ja sitten
mennään lumitöihin, vastasi pojan kyselyihin. Äiti, olen tehnyt sinulle reitin
kotiin, sanoi poika. Seuraa vaan minun jalanjälkiä, toimitti hän.
Poika olikin minua kadulla vastassa. Sitten lähdimme tarpomaan kohti kotiovea. Reitti
oli hauska eikä ollenkaan suoraviivainen. Ensin auton kohdalla käveltiin
ympyrä. Jalanjälkiä seuraten kaarsimme oikealle ja sitten tiukka vasen. Hetken
matkaa suoraan, taas ympyrä ja kulku kohti leikkimökkiä. Vielä ennen ovea yksi
ympyrä ja olimme kotiovella.
Oliko hauska reitti, kyseli poika. Tein sen äiti ihan sinua varten. Vakuuttelin
että hauska oli ja samalla mietin oliko minulle koskaan ennen tehty omaa
henkilökohtaista reititystä kotiin.
Sinä iltana oli hyvä syy olla tekemättä lumitöitä. Kiemurtelevaa kulkureittiä
oli mukava ihailla vielä useampaan kertaan. Seuraavana päivänä sitten olikin
edessä auton kaivaminen lumipöykystä ja pihan siistiminen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.