Selvittelin tänään ammattiliiton jäsenmaksujani. Menin suoraan töistä ammattiosaston toimistolle. Työkaveri lainasi minulle sateenvarjoa. Varjosta huolimatta kastuin aika lailla. Sandaalit oli taas huono vaihtoehto kengiksi. Märät sukat vielä täydensivät tukalaa oloa.

Toimistolla setvittiin maksujani. Ongelmana olivat päivämäärät. Provikkapalkkani on maksettu koko ajan kuukauden viiveellä. Tammikuussa sain joulukuun palkan, vaikka en joulukuulla ollut töissä ollenkaan. Sitä rataa sitten. Maksut on nyt kait OK. Maksoin vielä tänään toukokuun palkasta jäsenmaksut ja työnantajani on maksanut kesäkuun palkasta. Huh, nyt voi huokaista sen suhteen.

Mutta taas tuli uusi probleema eteen. Kerroin että haen yrittäjäkurssille. Nyt minun pitää saada edelliseltä työnantajalta palkkatodistus, työtodistuksen lisäksi. Palkkatodistuksessa on kerrottava että ainakin kaksi viikkoa työsuhteestani olen ollut töissä alle 18 tuntia. Ansiosidonnainen päivärahani ei saa nollaantua ennen kurssin alkua. Näin saisin koulutuspäivärahan vanhalla summalla, joka on isompi kuin tuleva.

Soitin edelliselle työnantajalleni ja sain sovittua asian. Työtodistuskin on kuulemma jo tulossa. Onnittelin entistä pomoani, koska huomasin tällä viikolla että hänen avioliittoon kuulutus oli lehdessä. Juttelimme vähän muistakin asioista. Tämä pomo oli yksi mukavimmista, joka minulla on ollut.

Tästä myöhemmin lisää: jos alan yrittäjäksi, niin ammattiliiton jäsenmaksuissa onkin sitten säätämistä. Siirtymäajat, hyväksiluvut jne. Niihin asioihin en nyt jaksanut enempää perehtyä. Byrokratia jyllää!

Kaikesta tästä souvaamisesta rasittuneena palasin kotiin. Teki mieli itkeä. Jalat, sukat ja housunpuntit märkänä. Kauhea nälkä ja henkinen väsymys. No, tankkasin itseni makaronilaatikolla, teellä ja leivillä. Katselin Oprahia ja nukahdin nojatuoliin. Niska olikin kipeä kun heräsin. Pää roikkuu olkapäällä torkkuessa. Pitäisiköhän pyytää Joulupukilta niskatuki lahjaksi?

Ex-poikaystävä soitti ja lupasi tulla meille huomenna. Hän tulee minua töihin vastaan ja menemme suoraan rautakauppaan. Pihavarastoon on ostettava lukkosalpa. Varaston kahvoja en ole vieläkään löytänyt. Varalla on yksi lankavedin, jonka tytär toi töistä.

Työpäivästä tämän verran: kaksi asiakasta kehui että minulla on hyvä myyntipuhe ja toinen heistä kehui ääntäni. Pienistä asioista se ilo tuleekin.