Tänään tapahtui paljon hyviä asioita. Olin lenkillä ja sykemittari oli ekaa kertaa tositoiminnassa.

Aamu oli taas hidas ja nahkea. Sammuttelin torkkua muutamaan kertaan. Myöhästyin työharjoittelusta vain viisi minuuttia. Vaikka matka on tosi lyhyt, menin autolla. Postimerkkien ja korttien myynnin lisäksi purin lahjatavaroita myyntiin. Puolenpäivän aikaan lähdin tapaamaan kaupungin miehiä, kysymyksessä oli se ongelmallinen alikulku. Tapaamisessa meni puolitoista tuntia. Osa porukasta oli paikalla kuten oli sovittu, mutta isoja päälliköitä odoteltiin paikalle puoli tuntia. Lopputulos oli ettei alikulun parantamiseksi voi tehdä mitään. Se siitä.

Kun tulin takaisin työharjoittelupaikkaani, niin omistajan tytär kysyi olenko nyt sitten töissä viiteen asti? Lupasin olla. Jos minä olisin työnantaja, en vaatisi ilmaista työntekijää tekemään takaisin tunnin poissaoloa. Varsinkin kun se aika kului yhteisen hyvän eteen.

Onneksi kaverini soitti minulle kymmenen yli neljä ja kyseli saako meillä kahvia. Mutisin että minun pitää olla töissä viiteen asti, mutta omistaja huikkasi että voin lähteä heti. Minähän lähdin.

Joimme kaverini kanssa meillä kahvit ja sovimme että lähdemme lenkille kello seitsemän. Ehdin nukkumaan pikaiset päiväunet. Ehdin olemaan hereillä 10 minuuttia ennen lenkkiä ja sitten lähdimme kiertämään Kaukajärveä. Järvellä oli ollut tänään poliisit ja palokunta, ehkä jotakin ruumista oli naarattu? Näin ainakin ystäväni epäili. Matkalla näimme monessa kohtaa järveä aivan hillittömiä kalojen hyppelyjä. Joko kaloja oli juuri istutettu järveen tai sitten naaraus oli vauhkoonnuttanut kalat.

Lenkki oli mukava ja koirat kulkivat matkassa mukavasti. Oli tosi kiva olla matkassa taas vanhan lenkkikaverin kanssa. Sykemittari näytti keskisykkeeksi 128 ja maksimi oli 175. Eli hienosti meni.

Kun pääsin kotiin, ehdin juuri ja juuri käymään suihkussa ennen Lostia. Tein pojalle iltapuuron ja leivät. Poika meni nukkumaan heti hampaidenpesun jälkeen. Minä se vaan kukun täällä.