Niin, nettiyhteys oli poikki torstaina ja tänään aamulla. Soitin Elisaan ja sain tietää että laajakaistamme nopeutta oli nostettu torstaina (piti vasta maanantaina nostaa) ja meidän vanha modeemi ei toimi sillä nopeudella. Valitukseni jälkeen luvattiin hyvitystä laskuun. Hain tänään postista uuden modeemin ja asensin sen illalla. Toimii hyvin!

No eilisestä tämän verran: kaksi vakipaikkaa meni ihan rutiinilla. Messukylässä rouva ja kissat paikalla, Villilässä ei ketään. Illalla oli erään keskusjärjestön hallituksen kokous ja sekin oli OK. Kotimatkalla tarjosin kyydin hallituksen uudelle jäsenelle. Kun netti ei toiminut illalla, niin sain kirjoitettua kokouksen pöytäkirjankin valmiiksi.

Tänään olin Nattarissa vakipaikassa. Koira oli kuten ennenkin: ihana ja innostunut. Kävin kotona syömässä ja lähdin sitten keskustaan eli  Hämenpuistoon. Asiakkaalla oli vieraita, mutta koko porukka lähti pois jaloista kun saavuin. Töiden jälkeen menin ostamaan lahjaa synttärisankarille.

Tapasin Koskikeskuksessa tyttäreni ex-anopin. Juttelimme tovin ja olimme aika liikuttuneita kun puhuimme lapsistamme. Terveisiä läheteltiin puolin ja toisin. Menin ostoksille BR:n. Ostin lahjaksi meikkipään jota voi sekä meikata ja kammata. Kissalle ostin hamsterin.

Tytär tuli kyytiini Tammelasta ja sitten matkasimme Ylöjärvelle. Lahja oli mieleinen: oli hauska katsoa kun päivänsankari kulki kotonaan "pää kainalossa". Siis nukenpää. Paikalla oli molemmat siskoni ja siskoni miehen sisko miehensä kanssa.

Tyttären kanssa ehdimme vielä illalla Sokokselle. Tytär osti poikakaverilleen synttärilahjaksi bokserit. Minä ostin myös bokserit ja ne ovat synttärilahja pojalle.

Illalla asensin Elisan modeemin ja se lähtikin heti toimimaan. WoW!

Päivän onnistumiset:

1. Netti toimii taas

2. Kivat synttärit illalla

3. Pojalta oli tullut email: kaikki hyvin