Tänään oli vain yksi työkohde, mutta siellä menikin sitten neljä tuntia. Eväänä oli lenkkimakkaraa ja silakkapihvejä. Ongelmana on edelleen se että aamulla ei maistu ruoka ollenkaan. Mutta melkein heti kun pääsen työmaalleni, niin nälkä iskee. Järkevämmät ja terveellisemmät eväät olisi kyllä hommattava.

Kotimatkalla kävin ruokakaupassa. Ensin otin kärryyn sen tärkeimmän muistettavan, eli vessapaperin. Tänään laiskotti, joten nappasin mukaan mustaamakkaraa. Sitä sitten pojan kanssa syötiin ja tarjolla oli sitä minun itse keittämää puolukkahilloa. Joka on siis ylimakeaa ;-) Kauppaan meni taas melkein 50 euroa, vaikka ihan perustarvikkeita ostin. Leipää, maitoa, makaroonia, kurkkuja, banaaneja, benecol-juomaa, vichyä, kukkochiliä, jauhelihaa, jääsalaattia ja granaattiomena. Lisäksi tupakkiaski ja yksi valmisateria. Ei pitäisi mennä kauppaan nälkäisenä.

Kotona keitettiin kahvit, vaikka kahvit jo join työmaallanikin. Se on melkein aina kahvitarjoilu, jos asiakas on kotosalla käydessäni. Nyt oli poikkeuksellista, ettei kahvin kera ollut pullatarjoilua. Eikä sitä tarvitse ollakaan, paino vaan nousee.

Tänään minulle tarjottiin lyhyttä keikkaa, kuulemma vaan pieni tunnin homma. Ihan kuin yrittäjä siitä pikkuhommasta riemastuisi. Kerroin että minimiveloitus on kaksi tuntia ja siihen homma tyssäsi. Hyvä niin. Työ olisi ollut keskustassa ja osa palkasta olisi mennyt parkkimaksuihin. Lisäksi olisin postittanut laskun, kirjanpitäjä veloittaisi oman palkkansa ja työajot vielä päälle. Oikeastaan ne kahden tunninkin hommat ovat vähän siinä ja siinä kannattavuuden kannalta. Vakituisissa kahden tunnin työkohteissani ei kyllä ole parkkimaksuja ja laskutus harvakseltaan. Ja monesti myös käteismaksu.

Päivän onnistumiset:

  1. Ruokaa ja tarvikkeita jääkaapissa
  2. Yksi eilisistä työkyselyistä varmistui
  3. Mustamakkara on aina niin hyvää