Hu huu! Aika on mennyt kuin siivillä. Mistähän tuokin sanonta on tullut?

No, keskiviikkona olin erään vakiasiakkaani luona ja aika meni jutellessa sekä jäätelöä syödessä. Toki tein kyllä työnikin ;-) Apulaiseni soitti jo aamulla ja ilmoitti että on sairaana. Päivän toiseen työkohteeseeni sain varahenkilön mukaani ja homma sujui OK.

Torstaina oli kaksi vakipaikkaa. Ensin hain uuden avaimen asiakkaani työpaikalta ja sain ohjeet oven aukaisuun. Molemmat kohteet hoidin rutiinilla. Illalla oli erään järjestön syyskokous. Sitä ennen ehdin käymään tyttäreni kanssa kahvilla vaihtamassa kuulumiset. Auto oli Hämpin parkissa ja sinne meni yhdeksän euroa...

Tänään oli kolme kohdetta. Aikataulu piti kutinsa ja ehdin jopa pitämään kunnollisen ruokatauon. Tai ei se kunnollinen ollut: kahvia ja lihapiirakka makkaran, juuston ja kurkkusalaatin kera. Illaksi otin evääksi joghurtin ja banaanin.

Huomennakin on työpäivä. Menen apulaiseni kanssa raivaamaan rivitaloasuntoa.

Päivän onnistumiset:

  1. Töitä on riittävästi
  2. Laskut asiakkaille saatu eteenpäin
  3. Omatkin laskut setvitty