Vaikka kello oli herättämässä, niin heräsin vasta puolenpäivän maissa. Sammuttelin torkkua aika kauan. Yöllä näin pahoja painajaisia: olin kuolemassa ja hyvästelin sukulaisia ja tuttavia. Eniten minua harmitti että kaapit ja varstotilat jäivät sekaisin ;-)

No, aamupalan jälkeen lähdin Pirkkalaan yhdistyksemme taloudenhoitajan luokse. Luin jäsenkirjeen ja tein siihen muutaman korjauksen. Kirje lähtee postiin maanantaina. Jatkoin matkaa Ylöjärvelle Kyrönlahteen siskoni luokse.

Ensin juotiin kahvit leipien kera. Ihana mäyräkoira oli kaverinani koko käynnin ajan ;-) Sitten katseltiin valokuvia tietokoneelta. Poistin siskoni kamerasta yli sata kuvaa, eli nyt ne eivät siirry uudestaan tietokoneelle. Sitten raivasimme yhdessä kodinhoitohuonetta. Autooni pakattiin neljä säkkiä vaatteita ja siskoni pakkasi samanverran roskia autoonsa.

Kotimatkalla vein vaatteet Jankan Valintatalon UFF-laatikkoon. Tein ruokaostokset ja matkasin kotiin. Poika oli laittanut saunan lämpiämään kun pääsi töistään kotiin. Oli kastunut aikalailla pyörämatkalla.

Piti vielä tehdä yksi autoreissu: olin unohtanut asiakkaan kissat. Ei muuta kun ajelu Messukylään ;-) Kissoille uudet vedet ja ruuat sekä vessojen siivous. Huomenna vielä yksi käynti ja sitten isäntäperhe palaa reissusta.

Päivän onnistumiset:

1. Mukavat vierailut tänään

2. Pojan asp-tilille laitettu rahaa

3. Mäyräkoira on mukava koiranpätkä