Poika oli lähtenyt aamutuimaan töihinsä. Pelästytti sitten aamulla minut tekstarilla. Oli hukannut sekä työmaansa- että kotiavaimet. Etsin avaimia kotoa, mutta en löytänyt. Bussikorttikin oli toimimaton, siinä oli särö.

Lähdin Nattariin kymmeneksi ja taas ihanat koirat vastassa. Mäyräkoira oli yli-innokas. Erehdyin heittelemään sille leluja ja sitä hommaa saikin sitten tehdä koko ajan. Toinen koira pyyteli pihalle ja sen sinne päästin. Hommat ihan OK.

Poika pääsi vara-avaimella kotiin ja avaimetkin löytyivät (toisen takin taskusta). Joimme yhdessä kahvit ja minä pääsin pojan kyydillä kaupunkiin. Kävin Frenkkelissä ja uusin omani ja pojan bussikortit. Sitten Sokokselle ja Kauppahalliin ruokaostoksille. Bussilla kotiin ja poika tuli samaan kyytiin Messukylästä.

Illalla herkuttelua tuoreilla leivillä ja hyvällä teellä. Leo nukkui sylissäni ihan rentona. Ihana kissa!

Suunnittelin jo uuden mainoksen yritykselleni. Idea on hyvä, mutta tarvitsen apuja toteutukseen. Ehkä tytär auttaa huomenna?

Päivän onnistumiset:

1 Mukava kaupunkireissu

2. Uusi mainos melkein valmiina

3. Huomenna nukun piiitkäään