Poika oli tullut kotiin seitsemän maissa ja ajoyö oli sujunut hyvin. Poika kertoi että menomatkalla asiakkaat olivat hyväntuulisia, mutta paluumatkalla riidanhaluisia. Mistähän se johtuu ;-)

Heräsin kymmenen jälkeen ja laitoin saunan lämpiämään. Hain Aamulehden postilaatikosta ja laitoin aamupalaa itselleni. Siis teetä ja leipää.

Kävin saunassa ja herättelin pojan kahdentoista maissa. Lähtö ristiäisiin oli sovittu klo 13.15. Lähtö viivästyi ja pääsimme matkaan vasta klo 13.37. Ylöjärvellä piti olla klo 14.00. Ajoin kuin hullu ja ajomatka oli aika vaitelias. Muutaman kerran kirosin että kun ei ikinä päästä ajoissa matkaan. Perillä olimme täsmällisesti ja tytär tuli poikakaverinsa kanssa meidän jälkeen paikalle. Sitten pappi pääsi tekemään työtänsä.

Oli oikein mukavat ristiäiset ja tyttövauva sai nimen. Tarjolla oli sekä kala- että lihavoileipäkakkua. Myös makeaa kakkua, keksejä, tiikerikakkua ja nameja. Veisattiin virsiä ja otettiin kovasti valokuvia. Vävykokelas oli yllättävän puhelias ja se oli kivaa. Hänellä on hyvin erilainen huumorintaju kuin minulla, mutta onneksi olen nyt oppinut ymmärtämään hänen huumoria.

Jäin pojan kanssa auttamaan seurakuntakodin siivouksessa. Siirtelimme pöytiä, tuoleja, pienoa ja pelivehkeitä oikeille paikoilleen. Isosiskoni hoiteli keittiössä astiat kuntoon. Sain mukaani voileipäkakkua. Hyvä aamupala siis tiedossa aamuksi.

Huomenna on erään keskusjärjestön syyskokous. Olen erovuorossa hallituksesta ja haluan kyllä jatkaa hommaani. Nyt saa sitten peukuttaa puolestani! Itselläni on omat epäilykset, mutta tytär muistutti että ajattele secrettia. Eli toivo parasta ja se toteutuu!

Päivän onnistumiset:

1. Kiva saunoa "aamulla"

2. Kiva ristiäisjuhla

3. Illalla telkkaria kissa sylissä