Kaksi vakipaikaa tänään: Järvensivu ja Messukylä. Hommat ihan OK. Eväänä oli lenkkimakkaraa ja energiajuomaa. Kotona ne hommat vasta odottelikin ;-)

Sain pojalta tekstarin ja hain hänet linja-autoasemalta ennen kuutta. OLi päässyt kaverinsa kyydillä Parolasta Tampereelle. Takana oli 25 kilometrin marssi ja siitä tuli muutama rakko jalkoihin. Kotimatkalla haimme pojalle pitsan Kaukajärven kotipitsasta. Minä hain pojalle apteekista pesunestettä. Kassalla minua ennen oli nuorimies joka totesi ettei tässä kauaan mee. Pihalla näin kun hän nieleskeli apteekista saatuja pillereitä kaljan avulla. Voi sentään.

Kotona leikkasin nurmikon illalla. Siinä olikin kova homma. Ensin ruohonleikkuri ei meinannut käynnistyä ollenkaan. Sitten kun käynnistyi, niin sammui jatkuvasti. Ruoho oli pitkää ja kone meni tukkoon jatkuvasti.

Vielä iltapuhteena myrkyttelin rikkaruohoja ja levittelin lehtokotiloille Ferramolia. Sitten suihkuun!

Huomenna olisi reissu siskoni luokse Hämeenkyröön. Luulin että poika lähtisi innolla mukaan, mutta hän toppuutteli. Tuli tänään lomille, mutta paluu Parolaan on jo huomenna edessä. Perjantaina on ajohommia ja tulee sitten taas lomille. Sitten paluu armeijaan sunnuntaina.

Päivän onnistumiset:

1. Piha on melko siisti

2. Suihku virkisti kummasti

3. Huomenna saa nukkua pitkääään