Aamulla olin Messukylässä pari tuntia ja sitten Villilään samaksi ajaksi. Hommat ihan OK. Ajokeli oli mielenkiintoinen: ensin jäätävää sadetta ja sitten vaan sadetta. Ja rapa roiskui!

Matkalla sain soiton toimittajalta. Käsittääkseni hän oli ET-lehdestä. Ovat laittaneet lehden nettisivulle "kilpailun" jossa voi voittaa ammattiraivaajan kotiinsa. Juuri ensi viikko on minulla kiireinen ja silloin juttu pitäisi kuvata ja tehdä. Saa nähdä kuinka homma etenee?

Kiirehdin kotiin ja kampaajalle. Ehdin kotona tekemään pari voileipää evääksi kampaajareissulle. Otin mukaan myös yhden teepussin. Kampaajani oli nähnyt tv-esiintymiseni ja oli ihastellut kuinka hyvin väri on pysynyt hiuksissani. Samaa minäkin ihastelin ;-)

Kotona kissa odotteli rapsutuksia ja leikkejä. Tämä ihana otus nukkui sylissäni kauan. Illalla tulostin laskun huomiselle asiakkaalle ja tarkistelin sähköpostejani.

Päivän onnistumiset:

1. Uusi kampaus ja väri

2. Toimittaja otti yhteyttä (taas uutta mainosta)

3. Poika on paranemassa, eli kuume on laskenut