Nukuin pitkään: heräsin vasta klo 11.00. Ihmettelin kun Aamulehti ei ollut postilaatikossa, kunnes muistin että eihän tänään lehden pitäisi edes ilmestyä. No, luin ilmaisjakeluja kun jotakin luettavaa piti olla aamuteen kera.

Iltapäivällä kävin Linnainmaan Citymarketissa, kun oli se 10 euron alekuponki käytössä. Ostin uuden mustepatruunan tulostimeen (26 euroa), uuden talvitakin (ale 50 % eli hinta oli 25 €) ja lisäksi ostin ruokaa.

Kotona tein pojalle ja itselleni banaanipirtelöt. Sitten lähdin Kaukajärven vaparille tytärtäni tapaamaan. Tytär oli siellä talkoohommissa Meston pelissä. Joimme kahvit ja juttelimme. Esittelin tyttärelle uudet villasukat jotka hain Teboililta. Sukat ovat joululahja vävykokelaalle. Pelin jälkeen tytär tuli tänne kotiin.

Laitoin itselleni ja lapsilleni ruokaa: italianpataa ja jälkkärinä banaanipirtelöä. Lähdimme kohti linja-autoasemaa klo 19.30 ja silloin alkoi talvi. Lunta ryöppysi oikein kunnolla. Puolessa tunnissa ajokeli muuttui huonoksi. Kotimatkalla kävin tyttäreni kanssa Kalevankankaan hautausmaalla. Veimme kynttilän vanhempieni haudalle. Loppumatkan saimme jännittää kuinka edessä ajava urheiluauto kärvisteli kesärenkailla. Siinä tuikkivat kyllä koko ajan hätävilkut ja hyvä niin.

Päivän onnistumiset:

1. Palautin rahoja yh-tilille elokuvareissusta

2. Uusi talvitakki on hieno

3. Kivaa taas lasten kera