Aamulla kaverini soitti kymmenen maissa ja minä olin täydessä unessa. Sovittiin että soitellaan myöhemmin, mutta tulihan siinä herättyä. Keitin teetä ja tein leivät.

Tänään oli vain yksi työmaa Tampellan alueella ja matkasin sinne bussilla. Auto oli aivan lumenpeitossa ja alla oli kesärenkaat. Asiakas tuli kotiinsa ennen lähtöäni ja ehdimme juttelemaan vaikka mitä. Samalla sovittiin marras- ja joulukuun ajat.

Kävin Sokoksella syömässä salaatin. Aina vaan salaattiannos pienenee ja hinta kasvaa... No, kotona olin jo kuuden maissa. Pojalta tuli tekstari ja pyyntö hakemisesta linja-autoasemalta. Viestitin että en pääse, tule bussilla.

Tytär soitti: hänellä oli hajonnut pakastin. Vakuutusyhtiö lupasi korvata korjauksen tai uuden hankkimisen. Toki ikävähennykset otetaan huomioon. Suosittelin uuden hankkimista.

Kotona lämmitin taas uunin. Tein puulöydön pihalta: koivuhalkoja löytyi yllättävästä paikasta. Lisälöydön voin tehdä vielä kellarista. Yritin soittaa ex-poikakaverille, mutta häneen ei saa yhteyttä. Joko hän on kuollut tai on sitten ulkomailla. Laitan kortin menemään ja pyydän siinä yhteydenottoa. Ja halkoja.

Päivän onnistumiset:

1. Uusi kaveri Facebookissa

2. Halkoja löytyi lämmitykseen

3. Poika on taas lomilla