Maanantaina hyötykasviyhdistyksen kokouksessa vieressäni istui flunssainen nainen. Hänellä oli varmaan kuumettakin, koska posket punottivat hehkuvasti. Valitteli oloaan ja sain siinä samalla varmaan minulle tartunnan. Voihan vietävä!

Joko sain häneltä tartunnan tai sitten palellutin itseni eilen lumenpudotustapahtumassa. Nyt nenä vuotaa ja muutenkin on sairas olo. Mutta en aio sairastua: huomennakin on työpäivä. Edessä on yksi muuttosiivous. Toivon että poika lähtee mukaan.

Aamulla olin Nattarissa ja asiakkaan koira oli taas niin ihana. Välillä kuului kovaa kopsutusta kun koira heilutti häntää ja se osui lattiaan. Se oli kutsu minulle tulla rapsuttelemaan. Asiakas soitti minulle illalla ja ihmetteli kun en jättänyt laskua. Lasku piti jättää jo viime kerralla, mutta unohdin sen silloin. Se oli juuri se viikko kun koiramme kuoli. Kiitin muistutuksesta ja tulostin heti triplalaskun. Poika toimitti sen asiakkaan postilaatikkoon pikaisesti.

Toinen työkohde oli Järvensivulla ja siellä oli edelleen perheen äiti sairaslomalla. Osallistui siivoukseen: moppasi keskikerroksen ja pyyhki keittiön tasot. Nyt kun sain apuja, ehdin kerrankin siivoamaan talon kunnolla. Sovittu siivousaika on liian lyhyt, mutta kait sitten tyydyttävä.

Poika oli taas joutunut (saanut) ajaa autoa työharjoittelupaikassaan. Sama homma jatkuu maanantaina. Poika vaikuttaa oikein tyytyväiseltä. Hieno juttu!

1267213057_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä lumikasa on kellarin oviaukon edessä. Sitä minä pienentelen aina ulkona poiketessa.

Päivän onnistumiset:

1. Asiakas kyseli laskuaan ja sai triplalaskun

2. Facebookissa taas uusia ystäviä

3. Huomenna työpäivä alkaa vasta klo 13.00