Nukuin hieman pommiin ja aamulla olikin äkkilähtö. Totesin että myöhästyn varmasti, jos laitan auton lämmitykseen jne. Siispä juoksin bussiin. Olin bussin kyydissä 15 minuuttia sen jälkeen kun olin herännyt. Ei aamupalaa eikä lehdenlukua. Vain vessakäynti, pukeminen ja naamaan rasva sekä meikkivoide.

Olin Peltolammilla noin 40 minuuttia etuajassa. Kävelin pakkasessa jonkun aikaa, mutta sitten oli pakko mennä sisälle. Pahoittelin asiakkaalle että olin etuajassa. Äiti lähti lapsensa kanssa asioille ja minä sain siivota rauhassa.

Seuraava työkohde oli Tiiliruukinkadulla. Pidin ruokatunnin kaupungilla ja kävin Kauppahallissa syömässä. Vestassa oli hyvää ruokaa, mutta suolaa oli liikaa minun makuuni. Palvelu oli kyllä erinomaista, siitä 10 pistettä!

Kävin Sokoksella ostamassa Chili Burn tabletteja ja myyjä sai vielä minut ostamaan emäsjauhetta. Kohta on turvotus ohi ja ruokahalu pienenee. No, tämä on taas yksi kokeilu. Naiset ainakin ymmärtävät nämä kotkotukset ;-)

Vakipaikassa normi siivous. Juttelin perheen isän ja pojan kanssa niitä näitä. Koirakin oli hyvällä tuulella. Se vahti laukkuani tarkasti: haistoi että siellä oli eväsleipäni käärepaperit. Luuli että laukussa on vielä ruokaa.

Illalla oli vielä pakko käydä ruokakaupassa. Auto oli lämmityksessä (täällä on taas pakkasta 23 astetta). Ostin tarvikkeita muutamaksi päiväksi. Huomenna kökötellään taas ihan pirtissä.

Päivän onnistumiset:

1. Työaikataulu piti kutinsa

2. Sain katsottua loppuun Departed leffan. Oli hyvä

3. Jääkaappi on taas täynnä ruokaa