Heräsin aamulla klo 6.30 nojatuolista. Kävin vessassa ja siirryin sänkyyn nukkumaan. Varsinainen herääminen oli sitten puolenpäivän aikaan. Poika oli taas valvonut koko yön ja heräsi vasta kolmelta.

Lähti sitten siskonsa kanssa vierailulle siskopuolensa ja mummunsa luokse. Tuli kotiin vasta yhdeksän maissa. Kivaa oli ollut ja tarjottavat oli olleet erinomaiset. Muutama lahjapakettikin oli tarttunut mukaan.

Minä nautiskelin yksinolosta. Siivoilin hieman: mistä sitä jätepaperia oikein riittää? Taas niputin kaksi kassillista keräykseen. Paistoin illalla pellillisen lihapasteijoita. Polttelin kynttilöitä ja laitoin jouluvalot eteiseen. Katselin tallennuksia telkkarista ja join teetä sekä glögiä.

Kaverini soitti Lapista. Oli siellä uuden miehensä kanssa lomalla. Nyt heille oli tullut ero. Mies tulee huomenna Tampereelle junalla. Talokauppa tulee peruuntumaan. Voi mikä sotku! Toinen kaveri soitti ja pyysi kylään, minä pyysi kylään myös. Kumpikaan ei halunnut lähteä pakkaseen kävelemään, joten juttelimme vaan puhelimessa.

Päivän onnistumiset:

1. Mukava päivä ihan kotosalla

2. Lapsilla mukava sukulaisvierailu

3. Taas saa nukkua pitkään