Kello kymmenen olin jo työmaalla. Ihana koira toivotti minut tervetulleeksi. Työt sujuivat ihan OK. Jouduin peruuttamaan talon pihasta pois, koska pihaan oli tuotu uusia ikkunoita. Normaalisti talon ympäri pääsee ajamaan.

Kävin kotona syömässä ja lepäilin hetken aikaa sängyllä. Huutelin pojalle herätystä. Hänellä oli tänään vapaapäivä koulusta. Lähdin seuraavaan kohteeseen etuajassa.

Siellä minua odotteli isot tervehdykset. Oikein mustalla tussilla kirjoitetut ja vieläpä tikkukirjaimilla. Tehoimurointi eteisen matolle, keittiön ovien pyyhintä, vessanpönttöjen siivous ulkoapäin, pesuhuoneen lattian siivous (saumat ovat tummuneet) ja lisäksi normisiivous.

Ensin minua harmitti, mutta sitten ajattelin että on suhtauduttava asiaan positiivisesti. Tein määrätyt työt osittain. On sovittu siivousaika ja tehtävät työt. Voiko siihen lisätä töitä? Osa jäi tekemättä ja lupasin tehdä ne seuraavalla kerralla.

Ennen kolmatta kohdetta hain lähikaupasta syötävää ja juotavaa. Olin kohteessa etuajassa. Minulle esiteltiin perheen lapset ja oikein kättelimme. Tein siivoukset ja sain vielä mukaani ison kesäkurpitsan.Kohteessa on kihlajaiset sunnuntaina.

Poikkesin kotimatkalla kaverillani. Ehdimme juttelemaan hetken aikaa terassilla, mutta sitten kaverini sai puhelun miesystävältään. Odottelin hetken aikaa ja poistuin sitten kotiini. Huutelin kaverilleni että lähden kotiin. Soitti minulle myöhemmin illalla. Ihmeellistä kuinka naiset unohtavat kaverinsa uuden miesystävänsä takia. Taidan pitää taukoa kaveriini, kuten hän minuun.

Päivän onnistumiset:

1. Tapasin pari vanhaa tuttua marketissa.

2. Huomenna herätys vasta klo 10.00. Sitten maalaustalkoisiin.

3. Tv-juttu etenee, kunhan saan esiintyvän asiakkaan.