Ihana olla vaan ja nauttia vapaa-ajasta. Nukuin tietysti pitkään. Aamupalaksi söin taas kaurapuuroa. Otin pakkasesta mustia viinimarjoja lautaselle ja kaadoin kuuman puuron niiden päälle. Olipas hyvää!

Päivä kului ihan itsestään: mitään kotitöitä en tehnyt. No, sentään pojan petivaatteet tuli pestyä. Kuivuivat nopeasti ulkona ja nyt ne on jo takaisin sängyssä. Iltapäivällä kävin ostoksilla Kangasalan Prismassa.

Sielläkin oli meikkivoiteeni loppuunmyyty. Samoin on ollut Sokoksella jo toista viikkoa. Max Factorin sävy Ivory Beige taitaa olla suosittu väri. Minä olen käyttänyt sitä jo vuosia tyytyväisenä.

Ostin ruokia ja nyt on jääkaappi täynnä. Huomenna teen Marttojen ohjetta soveltaen Kalastajan salaatin. Ostettuna on savukirjolohi, sitruuna ja vihanneksia. Lisäksi tulee pastaa ja öljykastike.

Söimme pojan kanssa eilisiä hautajaisruokia. Ainakaan vielä ei ole ollut mitään oireita. Ruuat olivat tosi hyviä. Keitin perunoita ja sitten lisänä oli lihakastiketta, kasvispaistosta juustokuorrutuksella ja punajuuri-omenasalaattia. Mansikkakermakakku on jo syöty pois.

Illalla kävin tyttäreni luona. Vein hänelle lainaksi höyrykeittimeni. Joimme kahvit ja tytär laittoi itseään kuntoon iltaa varten. Oli menossa kampaajallensa grillailemaan. Vein hänen Pispalaan ja matkalla palautimme erään avaimen Tampellan alueelle.

Päivän onnistumiset:

1. Vapaapäivä kului rauhallisesti.

2. Sain Aamulehden ristikon (melkein) täyteen.

3. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.