Ex-poikakaveri tuli aamulla ennen kymmentä meille. Minulla oli juuri patongit uunissa ja ehdin ottamaan niistä puolikkaan evääkseni työmatkalle. Kahvit olin jo ladannut keittimeen valmiiksi. Ex oli ollut jo aamulla tyttäreni kanssa Messupuussa valitsemassa sopivaa lautaa tyttären parvekkeelle. Ex tekee ensi viikolla tyttären parvekkeelle lattialaudotuksen.

Olin kahdessa työpisteessä ja siinä välissä kävin viemässä ex-asiakkaalle avaimen. Kotona olin jo neljän maissa. Maalaukset oli valmiina ja ex-poikakaveri torkkui sohvalla. Oli syönyt eilistä ruokaa mahansa täyteen ja sitten nukahti. Joimme kahvit ja söimme raparperipiirakkaa. Maksoin työn ja puut. Sain meinaan koivuhalkoja pihavarastoon aika kasan. Työ 100 euroa (10 tuntia) ja halot 20 euroa (½ mottia). Mielestäni edullista.

Illalla perkasin kukkamaata. Ensimmäisenä tietysti sotkin kävelykenkäni maaliin. Eilen nimittäin putosi maalipurkki maahan ja siinähän maalit olivat edelleen. Aika homma saada kengät puhtaaksi. Poika suttasi eilen farkkunsa maaliin. Mutta tekeville sattuu. Niin, kukkamaan perkuun jälkeen ei kukkapenkkiin paljon mitään jäänytkään. Mutta on se sentään siisti.

Melkein olen paniikissa omien hommieni suhteen. Huomenna on yksi työ ja samoin perjantaina. Ensi viikko on aika OK, vaikka työpäiviä on vain neljä. Siitä eteenpäin on aika harvakseltaan töitä. Miksi puhelin ei soi?

Päivän onnistumiset:

1. Talo on nyt maalattu kokonaan.

2. Kukkapenkkejä perattu.

3. Huomenna saa nukkua pitkään.