Eilen annoin sitten pojalle autonavaimet takaisin. Oli sitten aamuun asti kuskina. Keskustassa ja Pyynikin rannalla ajelua enimmäkseen. Olivat sentään tankanneet autoni. Ja oli ollut kivaa: paljon halauksia ja kiitoksia. Harmitti oma pahantuulisuuteni.

Leivoin aamulla kaksi kääretorttupohjaa ja tein niistä synttärikakakun koirallemme. Oikeastaan vain vieralle. Kakku onnistui hyvin ja tuli syötyä melkein kokonaan. Vieraina oli vain molemmat siskoni ja yksi kaverini. Toki minä ja lapseni söimme kakkua myös.

En ehtinyt naapuriin ylioppilasjuhlien "rääppiäisiin". Jos muistan, vien heille kortin laatikkoon. Yritin soittaa ex-poikakaverille, mutta hän ei vastannut. Laitoin tekstarin enkä saanut siihenkään vastausta. En tiedä onko hän tulossa huomenna meille maalailemaan.

Minulla on aamulla aikainen herätys: on oltava kampaajalla klo 8.30. Helteen takia tekisi mieli sanoa että leikkaa millinsiilen. No, ehkä en ehdota sitä.

Päivän onnistumiset:

1. Kivat synttärivieraat.

2. Kakku oli hyvää.

3. Autoon on lisätty vettä syylariin.