Olin tänään kolme tuntia töissä. Mukava asiakas: entinen työkaverini. Jutut meni taas vanhaan työpaikkaan ja työkavereihin. Minä en muista tarkkaan lehtikirjoitustani, missä hyökkäsin entistä pomoani (tai siis firman omistajaa) vastaan. Se oli ollut kuulemma niin hyvä kirjoitus, vakuutti asiakkaani. Ihmetteli vielä että olin kirjoittanut sen omalla nimelläni. Varmasti sain "palkaksi" mainetta hankalana työntekijänä. Siis ex-toimitusjohtajani toimesta. Kirjoitusta oli käsitelty ex-työpaikassani yleisessä kahvitilaisuudessa ja firman omistaja oli ollut tuohtunut. Hyvä niin. Kirjoitin kyllä ihan rehellisesti totuuden.

Tulin kotiin ja lämmitin lihamakaronilaatikkoa mikrossa. Sitten alkoikin väsyttämään. Menin kissan kanssa päikkäreille. Kissa nukkui taas peiton alla vieressäni. Se varmaan luulee että olen sen lajitoveri: kuorsaukseni kuulostaa ehkä kehräykseltä?

Illalla kävin vielä ruokakaupassa. Poika laittoi ostoksiani jääkaappiin ja totesi että kaappi on kuin jouluna täynnä. Huomenna teen uunipaistia valkosipuliperunoiden kera ja teen myös ison annoksen kalakeittoa. Osa ruuista pakkaseen ja niin pärjätään ensi viikko. Pyysin tytärtä huomenna tänne syömään.

Tyttären luona on käynyt jo useampi kiinteistövälittäjä ja huomenna vierailee vielä kaksi. Tytär asuu nyt asunnossa yksin. Ex-poikakaveri asustelee muualla.

Pojalla oli viime yönä kaksi autokeikkaa. Vei ja haki kaverinsa kaverin kaupungista. Palkkana viisi euroa. Käskin korottamaan hintoja. Poika on muuten löytänyt hyvän tietokoneen netistä: hinta 1600 euroa. Että silleen.

Päivän onnistumiset:

1. Mukavat jutustelut ex-työkaverin kanssa.

2. Jääkaappi on täynnä ruokaa.

3. Päiväunet kissan kera.