Tänään sain oudon kohtauksen autoa ajaessa. Näkökenttään tuli kirkkaita sahalaitoja ja ajaminen oli vaikeaa. Onneksi kotiin oli matkaa enää kuusi kilometriä. Hierojalle tulisi varata aikaa!

Aamulla nokisutari tuli yhdeksän jälkeen ja hänellä oli oppipoika mukana. Juttelimme ja löysimme yhteisen tuttavankin. Tosin tämä nuohouspäällikkö on jo kuollut. Ollut tämän sutarin pomona joskus. Kaikki meni ok ja sain tiedon että piippumme on hyvässä kunnossa. Lasku tulee olemaan noin 37 euroa.

Menin työkohteeseeni himpun verran myöhässä. Taas raivasimme monta säkillistä roskia roskikseen. Taloyhtiön roskasäiliöt ovat aina vaan ihan täynnä. Jätepapereita vietiin keräykseen monta muovikassillista ja pahvejakin vietiin. Aika tiivis kolmituntinen. Raahaaminen on aika raskasta: kerrostalon tokakerros ja roskikset ovat talon ”väärässä päässä”. Vein vielä Nekalan hyötyjätepisteeseen perheen vanhat videot sekä ompelukoneen.

Kävin nopeasti kotona ja matkalla ostin einesruokaa. Lämmitin sen kotona, vaihdoin vaatteet ja lähdin kosmetologille. Sain hoidoksi ultrakiinteytyksen, hieronnan ja Botox-naamion. Hoito oli mukava, mutta naamio tuntui hieman raskaalta. Yleensä silmien suojana on laput, mutta nyt niitä ei ollut. Pelkäsin että jos avaan silmiäni, niin saan silmiini myrkkyä (naamiossa oli happoa) ja sokeudun. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Hinta oli 110 euroa.

Sitten kun ajelin kotia kohti, sain sen oudon kohtauksen. Kun pääsin kotiin, huikkasin pojalle että on mentävä lepäämään. Kohtaus loppui ihan heti kun pääsin sänkyyn. Nukuin kissan kanssa tunnin verran. Ja kaikki oli OK.

Poika sai siivota reppunsa kuntoon. Oli unohtanut tänään juuri sen tärkeän työharjoittelulapun kotiin. Muisti kuitenkin ladata bussilippunsa. Koko jakson koulu alkaa klo 8.00. Kahden viikon päästä alkaa hiihtoloma. Varaan pojalle kosmetologikäynnin sille viikolle.

Päivän onnistumiset:

1. Mukava ja tuloksekas työpäivä.

2. Hyvä ja vaikuttava kasvohoito.

3. Kohtaus meni ohi nopeasti.