Poika oli hakenut yöllä neljän maissa kaverinsa kaupungista autollani. Olivat sitten jutelleet kaverin kotona aamu yhdeksään asti. Kaverin äitikin oli herännyt poikien kanssa jutustelemaan. Kivaa oli kuulemma ollut. Totesin että voisivat varmaan tavata vähän useammin ;-)


Nukuin taas erittäin pitkään. Nyt näin painajaisia: hukkasin asiakkaan avaimen jne. Aamulehden parissa kului taas aikaa. Kallis lehti on luettava tarkkaan. Soitin tyttärelle ja kyselin eikö hän löydä sitä hyydykekakun reseptiä. On saanut sen minun kaverilta, mutta hänkään ei löydä sitä. Halusin kokeilla uutta vuokaani ja ainakin liivatteet oli valmiina.


Laitoin riisipuuron kiehumaan ja lähdin jakamaan erään keskusjärjestön lehtiä omakotialueelleni. Ensi vuonna minulla ei ole sitäkään hommaa enää tiedossa. Menetän vuosipalkkion: muistaakseni se on 10 euroa. Voih ja nyyh!


Tytär soitti että oli löytänyt kakun ohjeen. Tuli tarvikkeiden kanssa tänne ja teimme yhdessä kaksi kakkua. Hyvin hidasta hommaa. Muuntelimme ohjetta, koska meillä oli isommat vuuat käytössä kuin ohjeessa oli. Kakut ovat nyt hyytymässä ja kohta saamme laittaa marjat sekä kiilteen päälle. Ohje löytyy Elovenan sivulta.


Sain laitettua pihalle jouluvalot. Asentaminen sujui aika nopeasti: heitin valoverkon juhannusruusun päälle. Täytyy kyllä sanoa että ovat hienon näköiset nuo valot. En ole vuosiin laittanut värillisiä valoja kuin ikkunoihin. Pihalla on parhaiten edukseen tavallinen keltainen valo.


Päivän onnistumiset:

1. Tyttären kanssa kakkujen tekoa.

2. Jouluvalot piristävät pihaa.

3. Ulkoilulenkki mukavassa säässä.