Nukuin taas oikein pitkään: kello herätteli yhdeltätoista. Viikonloput ovat sitten mukavia, kun saa oikein laiskotella. Sade ja kylmyys estivät rännienpuhdistuksen, joten kotityötkin vältettiin ;-)


Kaverini soitti minulle, siis hän josta en ollut kuullut kahteen viikkoon. Oli suuttunut minulle aika pienestä asiasta, jota minä en edes osannut arvata. Pääasia että taas ollaan hyviä kavereita. Hän kävi meillä tänään kahvilla. Pyysin että seuraavalla kerralla kun suututtaa, niin asian voi sanoa heti suoraan.


Iltapäivällä tein ison kattilallisen nakkisoppaa. Uusia nakkeja piti kyllä hakea kaupasta. Eilen ostamani olivat pilaantuneita. Viimeinen myyntipäivä on vasta 23.11 ja paketti oli avaamaton. Nakit olivat toisesta päästä kaikki ihan harmaanvihreitä. Maistoin pienen palan (siitä ”terveemmästä” päästä), eikä maussa ollut mielestäni vikaa. Mutta en uskaltanut niitä silti käyttää. Palautan paketin huomenna lähikauppaan ja pyydän että reklamoivat Atrialle.


Olen nyt löytänyt juhla-asuuni sopivat housut. Ihan omasta kaapista löytyivät ja vieläpä mahtuivat jalkaani. Suunnittelen vielä kampausta. Nyt saisi tulla enemmänkin juhlakutsuja!


Nyt on hieman kiire kirjoitella: poika odottaa koneelle pääsyä, koska matsi alkaa kohta. Meinaan joku tietokonepeli jossa on paljon verkkopelaajia.


Kaverini kauppasi minulle Dellin vanhaa tietokonetta. Menen katsomaan sitä huomenna. Kone pitäisi tyhjentää kokonaan ja ajaa siihen uusi käyttöjärjestelmä ja tarvittavat ohjelmat. Toiselle koneelle olisi kyllä käyttöä.


Päivän onnistumiset:

1. Kaveri on taas kaveri.

2. Juhla-asu on valmiina.

3. Mukava laiskottelupäivä.