Käynnistelin autoa aamulla ja se lähtikin käyntiin. Sammui sitten saman tien. Lopulta se käynnistyi ja pääsin ajamaan lähikaupalle hakemaan evästä töihin. Kaupan pihasta auto ei enää käynnistynyt. Vedin hermosauhut ja soitin naapurin miehelle. Pyysin miestä hakemaan kopiopalvelusta ne pihakirppismainokset. Hän suostui ja kiittelin.


Vielä kerran käynnistelin autoa ja se lähtikin käyntiin. Ajelin Järvensivulle asiakkaan luokse ja laulelin matkalla: ihanaa kun auto toimii ja kaikki on hyvin! Soitin keskusjärjestön puheenjohtajalle ja ilmoitin etten pääse illan kokoukseen. Auto temppuilee ja työpäivä venyy.


Asiakasperheen äiti oli paikalla ja oli lähdössä risteilylle. Heillä oli töissä teemajuhlat: kaikki pukeutuivat laivaston asuun. Kun rouva laittoi virkapuvun ja peruukin päällensä, en olisi tunnistanut häntä. Joimme kahvit yhdessä ja juttelimme mukavia. Toivottelin hänelle hyvää matkaa.


Auto starttasi uudelleen ja pääsin jatkamaan matkaa Messukylään. Siellä oli vain kissa paikalla. Kissaa ei kiinnosta imurointi, mutta moppia se yrittää ottaa kiinni. Parin viikon päästä tähän perheeseen tulee kissanpentu. Tuleekohan siivouksista mitään? Perheen isäntä kävi pika pikaa vaihtamassa vaatteensa ennen matkaa Jyväskylään. Emme ehtineet juttelemaan paljon mitään.


Taas auto käynnistyi ja pääsin kotiin. Laitoin itselleni teetä ja pari voileipää telkkarin ääreen. Pojalla oli mennyt kuorma-autoinssi läpi. Hän oli juhlistanut asiaa Mäkkärissä hampurilaisaterialla.


Illalla pyöräilin naapurin miehen luokse hakemaan kirppismainoksia. Vein niitä ilmoitustauluille ja lyhtytolppiin. Myös kaupalle ja huoltoasemalle. Olipa touhua!


Katselin tänään Autopokkaria ja etsin uutta (tai siis uudempaa) autoa. Minä en tiedä onko yritykselläni varaa ottaa autolainaa. Vai olisiko leasingauto parempi vaihtoehto? Hermo ei kestä tuota auton renaamista ja kuinka se toimii sitten talvella? Jurkele pemalauta.


Siitä auton öljystä vielä. Onneksi mittasin öljymäärän vielä aamulla päivänvalossa. Se oli ihan OK. Illalla en ollut laittanut tikkua kunnolla paikalleen ja se näytti väärää lukemaa.