1571437.jpg
Kuvassa on päivän ostokset. Tänään lähdin selvittämään kaihdinongelmaa, eli kuinka pestä sälekaihtimet. Ensin kävin Yellow Servicessä ostamassa uudet ikkunanpesuvälineet. Sini-tuotteen välineet laitoin tänään postiin ja odottelen tehtaalta palautetta. Yellow Service ei myy kaihtimien pesulaitetta, suosittelivat vain pölyhuiskaa. Poikkesin samalla reissulla Saleen ruokaostoksille ja tarkoitus oli suunnistaa kotia kohti. Huikaiseva nälkä nimittäin yllätti.

Muistin että minun piti hakea uusi pankkikortti Nordeasta, eli auton nokka kohti Kalevaa. Sammonkadulla huomasin kaihdinliikkeen ja poikkesin kysymään asiantuntijalta neuvoja. Heillä oli myynnissä laite, jolla saa kaihtimet pölystä puhtaaksi. Ostin laitteen, vaikka se näytti aika heppoiselta. Kokeilemaan en ole päässyt, koska meillä ei ole sälekaihtimia. Myyjä ei suositellut kaihtimille pesua ollenkaan. Lika kuulemma vain leviää ja siinä putsauksessa menee ikä ja terveys. Kaihtimet tulee puhdistaa pölystä tarpeeksi usein, ettei lika pääse pinttymään. Katsotaan nyt mitä teen sen torstaisen asiakkaan kanssa. Luultavasti kokeilen yhden kaihtimen pesua, mutta sitten siirryn vain ikkunanpesuun. Katsotaan.

Sammonkadulla oli myös pieni siivoustavaroiden liike. Oikein mukava neekerinainen oli myyjänä. Juttelimme siivouksista ja aineista. Ostin sitruunantuoksuista tehopesuainetta. Myynnissä oli myös afrikkalaisia kiviä joilla saa rapsuteltua jalkapohjista kovettumat pois. Hinta oli 10 euroa ja kivi kestää kuulemma eliniän. Hassunnäköiset pesusienet (oikea kasvi, kurkunmallinen) maksoivat myös kympin kappaleelta. En ostanut kiveä enkä pesusientä, vaikka mieli teki.

Niin, kävin siellä pankissakin ja sain uuden kortin. Pidän kyllä edelleen käytössä vanhankin kortin, koska uusi on Visa Electro eikä se kelpaa vielä ihan kaikkialle. Kotimatkalla kävin leipomolla leipäostoksilla. Kaverini tytär oli siellä työvuorossa ja onnittelin tyttöä huomisen nimipäivän johdosta. Viisi ruisleipää, pari paahtoleipäpakettia, pussi juustosämpylöitä ja yksi limppu maksoivat tasan kahdeksan euroa. Nyt on leipää pitkäksi aikaa pakkasessa.

Niin, nälkä oli jo aivan kauhea kun pääsin kotiin. Laitoin kiireesti mikroon pakasteaterian, joka osoittautui todella huonoksi. Kissa yleensä kyttää lautasia, että pääsee ”tiskaamaan” lautasen syönnin jälkeen. Tämä lautanen ei kelvannut kissalla. Tuote oli Quick&Tasty Fish & Pasta.

Pojalle laitoin uuniin valmistumaan kinkkukiusausta. Ruoka odottelee uunissa työharjoittelusta saapuvaa.

Illalla on tiedossa akkojen kanssa kälkätystä, oikein mukavaa vaihtelua. Lähden kaverilleni kylään Hervantaan. Nappaan toisen kaverini mukaan Turtolasta. Tämä toinen kaverini oli käynyt viime yönä terveyskeskuksessa laitattamassa muutaman tikin ylähuuleensa. Hänen koiransa oli purrut aika pahat jäljet emäntäänsä. Hurttia huumoria: botoxia laitettu huuleen. Näin hän minulle kommentoi, kun kävi päivällä minulle naamaansa näyttämässä.

Meinasin unohtaa: tänään tuli uusi tilaus! Menen torstaina katsastamaan tämän paikan. En muistanut tohkeissani kysyä, mistä asiakas oli minut keksinyt. Kohde on nimittäin keskikaupungilla ja sinne en ole mainoksia jakanut. Kyseessä on vielä kerrostaloasunto.