Heräsin yhdentoista maissa ja luin rauhassa lehden. Pojan kanssa syötiin eilistä nakkisoppaa ja sitten minä meninkin jo päiväunille. En tiedä mikä ihmeen väsymiskohtaus minulla oli. Oltuani kolme tuntia hereillä, nukuin päikkäreitä tunnin verran.

Eilen illalla soitin siskolleni ja siitä puhelusta tulikin melkein kaksituntinen. Siskoni neuvosta minun pitäisi elää elämääni taaksepäin tammikuulle asti. Eli kirjaisin ajopäiväkirjaan kaikki firmaan liittyneet ajot. Vaikka en laskuta asiakkailta matkoja, niin voin laskuttaa ne yritykseltäni. Verottomat ajokilometrit kannattaa hyödyntää. On siinä vaan aika operaatio siinä kirjaamisessa. Onneksi minulla on blogi ja kalenteri apuna.

Etana-ansa ei toiminut: yhtään etanaa ei ollut kalja-altaassa. Luultavasti Viipurista tuotu kalja ei ollut tarpeeksi hyvää. Pitäisiköhän kokeilla Lapin kultaa? Etanat ovat nyt syöneet kärhön alalehdet, vuorenkilpien lehtiä ja iiriksiä. Sota on nyt julistettu!

Tytär kävi illalla ja toi minulle keltaisen ruusun sekä leipomiaan korvapuusteja. Minulla oli oikein mukava kahvihetki lapsieni kanssa. Kakku oli hyvää ja pulla myös. Tyttären kanssa istuttelimme hänen ostamiaan kukansiemeniä. Krassia, harsokukkaa ja kehäkukkaa ja monivuotista neilikkaa.

Minulla oli tarkoitus leikata nurmikko tänään, mutta se jäi. Hain sentään ruohonleikkuriin bensaa läheiseltä asemalta. Tankkasin touhuissani viiden litran kannuun viisi ja puoli litraa. Huoltoaseman pitäjä toi imeytysrouhetta maahan valuneen bensan siivoamiseen. Totesin että näin ei ole ennen käynyt ja taas kävi näin.

Huomenna olen menossa pesemään omakotitalon ikkunoita Lukonmäkeen. Ikkunat ovat paneeli-ikkunoita, eli niissä on vain kaksi pestävää pintaa. Luultavasti homma on ohi kolmessa tunnissa. Sitten lähden ostamaan uutta ikkunanpesusettiä.

P.S. Antakee anteeksi: en ole ehtinyt kommentoimaan muita blogeja ja meemeihin osallistuminenkin on ollut tosi huonoa. Nykyään vietän entistä vähemmän aikaa tietokoneen ja television äärellä. Onko se nyt huono juttu? Lupaan kyllä vastailla kommentteihin.

Sen verran katselin tänään telkkaria, että näin Tanssii tähtien kanssa finaalin. Minä veikkasin toiseksi tullutta paria voittajaksi. Hyviä ne molemmat parit kyllä olivat.