Tytär soitti ennen puoltapäivää ja muistutti että pojan olisi oltava Tampereen työväen teatterilla klo 13.30. Onneksi muistutti, olimme unohtaneet koko jutun. Poika söi nopean aamupalan ja kiirehti bussiin. Lapseni menivät pikkusiskonsa, tämän äidin ja siskon kanssa katsomaan Patukkaoopperaa. Teatterin jälkeen kävivät vielä koko porukalla syömässä ”Kojootissa”. Pikkusiskon äiti kustansi koko lystin. Poika oli mielissään myös synttärikortista: siihen oli kerätty valokuvia kymmenen vuoden ajalta sisarusparvesta. Pikkusisko täyttää 10-vuotta syksyllä.

Minä lähdin iltapäivällä ostoksille. Kurvasin Tammer-Tukun pihaan ja huomasin ettei se ole ollenkaan auki lauantaisin. No, Nekalan löytöliiterin kautta pääsi kyllä ostoksille. Pohdin pitkään pesuaineostoksia. Luultavasti kaupan vartija jo kiinnitti huomiota minuun. (Harva asiakas varmaan viivyttelee pitkään pesuaineiden parissa). Vihreistä hintalapuista saa firman kortilla alennusta 25 %, siispä ostin vain ”vihreitä” tuotteita. Varsinaisesti lähdin ostamaan moppia ja siihen sopivaa sankoa. Liiterin tuotteet olivat mielestäni huonoja, siis ne mopit.

Vaihdoin ostospaikkaa Turtolaan: kävin sekä Citymarketissa että Kodin Ykkösessä. Vertailin Sini-tuotteen ja Viledan hintoja. Ostin Sini-tuotteen tehomopin, se oli tarjouksessa Cittarissa. Lisäksi ostin siihen kuuluvan ämpärin, jossa on se kuppipuristin. Ostin myös lisää pesuaineita. Käytin nyt vihdoinkin firman pankkikorttia ostoksiin. Kauhean hakemisen jälkeen löysin vihdoinkin kortin tunnusluvun. Ostokset tekivät hieman alle 50 euroa, nyt on sitten investoitu välineisiin ja aineisiin.

Nyt menen imuroimaan, vien matot pihalle ja pääsen kokeilemaan uutta moppia. Sitten menen saunaan. Iltapalaksi syön ilmaisen salaatin: Citymarketissa vastasin muutamaan kysymykseen ja haastattelija antoi minulle maisteltavaksi salaattiannoksen. Arvostelen syömisen ja palautan lomakkeen postilla. Taidan myös ilmoittautua samalla makuraatiin.
1458341.jpg