954230.jpg
Olin Lidlissä ostoksilla ja sain puhelun. Artesaani siellä soitteli. Olin muutama vuosi sitten entisöittänyt hänellä olohuoneen visakoivuisen pöydän ja silloin sovimme, että klaffipiironki entisöidään myöhemmin. Vuosia kului eikä kumpikaan ottanut yhteyttä. Vähän aikaa sitten siivotessa löysin tämän naisartesaanin numeron. Sovimme että asia hoidetaan lokakuun aikana. Oli muuten aika homma saada piironki alakertaan. Minulla ja pojalla oli tukalia hetkiä piirongin kanssa rappusissa.

Niin, kävin iltapäivällä Nordeassa. Siirsin säästöjäni käyttötilille. Vaurastuneena menin heti ruokakauppaan. Huominen kuluukin ruokapuuhissa. Ostin miehen pään kokoisen kaalin. Teen kaalipataa ja kaalisalaattia. Osan kaalipadasta annan tyttärelle.

Tytär onkin loppuviikon yksinään. Poikakaveri lähtee huomenna Viroon motocrosskisoihin. Asunnonmyynnistä tai heidän eroaikeistaan ei ole viime päivinä puhuttu. Toivottavasti asiat ovat paremmalla mallilla. Tytär oli tyytyväinen uuden työpaikkansa koulutushommaan. Olivat käyneet nyt läpi henkivakuutusasiat. Edunsaajaksi ei kannata laittaa ”omaiset”, vaan joku nimetty henkilö.

Vanhempi isosiskoistani soitti minulle tänään. Hän aloitti tällä viikolla atk-opinnot. Oli nyt oppinut ettei muistitikkua saa irrottaa koneesta ihan tosta vaan. Siskoni on tulossa meille kylään, mutta vasta muutaman viikon päästä. Ehkä minä lapsineni vierailen heidän luonaan ennemmin. Kahden viikon päästä on lapsilla syysloma ja minullakin on silloin vapaata.