Tänään tosiaan näkyi aurinko. Tuli heti mukavampi olo. Illalla näytti että oli pakkanen tulossa: pihavaraston katto alkoi huurtumaan kuuden maissa. Sitten ilma taas lämpeni ja huuru katosi. Siinä tämän päivänen säätiedotus.

Koulussa oli rento päivä. Opettajamme neuvoi jokaista yksitellen talousarvioiden ja rahoituslaskelmien kanssa. Minulla korjattiin vain kahta lukua. Minulla ei mitään mittavia laskelmia olekaan, koska yritysideani ei sisällä toimitilojen vuokraa, työntekijöiden palkkaamista jne. Laitoin sähköpostia eräälle maahantuojalle ja kyselin heidän tuotteistaan. Yritän keksiä sopivan myytävän tuotteen, joka sopisi liikeideaani. Olen sen jo keksinyt, mutta käytännön järjestelyt on hoidettava kuntoon.

Tuli taas juteltua monet hyvät jutut kurssikavereiden kera. Kurssilla on monen alan ihmisiä. Tänään juttelin mieskokin kanssa vuohenjuustoresepteistä ja leipurin kanssa suunnittelimme hänen toimintaansa. Osa kurssilaisista jännittää taas näyttökoetta. Kakkosnäyttö on marraskuun puolivälin jälkeen. Pääsimme tänään koulusta jo ennen kahta.

Menin kotiin ja katselin tallentamani Elämää Ballykissangelissa ja join teetä. Tulin muuten kotiin taas uudella rengaslinjalla ja maisemareitillä. Bussissa oli tosi vähän matkustajia. Osan matkaa olin ainoa valkoihoinen: kyydissä oli kaksi neekeriä ja kuljettajakin oli tummanpuhuva. Osan matkaa olin ainoa matkustaja.

Illalla harjoitin fyysistä kuntoilua pakkaamalla pyyhkeitä, täkkejä ja päiväpeittoja tyhjiöpusseihin. Ne todellakin säästävät kaappitilaa. Minun tyhjiöpussini tyhjennetään ilmasta ihan käsivoimin, ne eivät ole imurilla tyhjiin imettävää mallia. Aika puhina minulla olikin kun rullasin ja tyhjentelin pusseja päällä makaamalla. Koira katseli ihmeissään touhujani.

Huomenna on etäpäivä. Laitan meiliä eräälle toiselle maahantuojalle ja käyn ostamassa pojalle verkkarit. Poika oli saanut tänään moitteita opettajalta, koska hänellä oli jumppatunnin asuna farkut ja college. Lisäpisteitä oli sitten kuulemma tullut siitä että hän oli ainoa hyvin käyttäytyvä.

Seuraavassa Hullu juttu ohjelmassa testataan nuorien käytännöntaitoja. Siitä tulikin mieleeni, mitä minä olen opettanut lapsilleni? Osaavat ainakin päästää hengen pois lasipurkeista ja avaaminen sujuu helposti. Osaavat ainakin teoriassa avata tukkeutuneen vessanpöntön vessaharjan kanssa sutkuttamalla. Täytyykin opettaa heille lisää arjen asioita.