Kurssilla oli tänään aiheena markkinointi ja segmentointi. Opettajalla oli niin monotoninen ääni että meinasin nukahtaa. Toisetkin valittelivat samaa. Asiasta olisi voinut puhua innostavamminkin. Onneksi meillä oli iltapäivällä ryhmätöitä. Lähdin tuntia aiemmin pois kuin muut.

Siskoni soitti juuri kun pääsin kotiin. Hän olisi tullut meillä käymään, mutta sovimme sitten tapaamisen kaupungille. Siskoni tuo minulle minun ja lasteni aivojumppaohjeet. Aletaan sitten oikein liikunnanharrastajiksi ;-)

Kohta kiidän bussipysäkille ja matkaan Astorin eteen. Siitä lähtee yhteiskuljetus Siivikkalaan. Meillä on siellä erään yhdistyksen hallituksen kokous. Siellä pääsisi saunomaankin, mutta minua ei nyt se juttu huvita. Yhteiskuljetus on myös kotiin päin ja se tässä onkin tyhmä juttu. Minä asun ihan ääripäässä eli minä olen viimeinen kotiin vietävä. Luultavasti olen kotona vasta puolenyön aikaan. Jollen sitten yllättäen saa joltakin kyytiä kaupunkiin.

Huomenna on taas etäpäivä. Saa nukkua pitkään, mutta kouluhommia kyllä piisaa. Uskomatonta kuinka paljon aikaa menee liikeidean kehittämiseen. Olen jo hahmotellut muutamia mainoksia. Firmalla on työnimi, joka kyllä saattaa jäädä lopulliseksikin.