Töissä meillä oli kuukausittainen ruokailu tänään. Menimme alakerran intialaisen syömään ja työnantaja kustansi tämän lystin. Tuli pyyhkeitä ja kehuja.

Muuten työpäiväni kului paperiroinaa siivotessa. Aikamoisen määrän olin saanut vajaassa neljässä kuukaudessa aikaiseksi. Soitin muutaman puhelun ja laitoin sähköpostia eteenpäin.

Yritin vaihtaa Elisan sähköpostini salasanaa, mutta en saanut sitä tehtyä. Soitin firman atk-vastaavalle. Salasana on hänen takanaan. Samalla selvisi se että pomoni ja muutkin johtoportaasta voivat lukea sähköpostiani. Sitä en tiennyt, eikä asiaa informoitu minulle mitenkään missään vaiheessa.

Töiden jälkeen hain minulle ja siskolleni vapaaliput tähän näytökseen. Menemme siis huomenna teatteriin. Sisko tulee meille ennen näytöstä ja kertoi käyvänsä vanhempiemme haudalla matkalla.

Töiden jälkeen treffasin poikani. Menimme kirjakauppaan ostoksille. Ostin pojalle yhden kirjan, neljä kynää ja saman verran vihkoja. Lisäksi kolmioviivain ja iso harppi. Rahaa kului hieman vaille sata euroa. Kun liityin kirjakaupan kanta-asiakkaaksi, sain koulukirjasta alennusta 15 %.

Matkasimme vielä toiseen kirjakauppaan. Saimme ostettua pojalle hänelle mieleisen kirjan: huonoimmat sotakeksinnöt. Siinä kerrottiin monista mokista. Esim venäläiset opettivat koirat menemään pommin kanssa panssarivaunun alle ja siten saatiin vaunu räjäytettyä. Koira räjähti siinä samalla. Teoria oli hyvä, mutta ei käytäntö. Koirat menivät opetuksen mukaan venäläisten vaunujen alle, eivät vihollisten tankkien alle.

Illalla olin omakotiyhdistyksen kokouksessa. Kaverini tuli meille suoraan töistä. Joimme kahvit ja lähdimme kokoukseen. Siellä sitten hurahti aika ilta yhdeksään asti. Saimme sovittua monta asiaa: pihakirppis syyskuulla, nettikurssi lokakuulla, teatteri ja syyskokous marraskuulla jne.

Sain yrittäjäkurssille kutsun. Kurssi alkaa maanantaina klo 8.30. Viikoittain on lähipäiviä 2-3 kappaletta. Eli aika löysään tahtiin edetään.