Menin aamulla varovasti automaatille katsomaan tilin saldoa. Montako kymmentä euroa sitä käyttövaraa vielä olisi? Iloinen yllätys: tilille oli tullut hieman yli 200 euroa. Elatustoimisto oli saanut perittyä pojan isältä kahden kuukauden elatusmaksut. Pärjäämme mainiosti ensi viikon perjantaihin ja silloin on jo tilipäivä. Nyt saan ladattua bussilippuni, pojan kännykkään puheaikaa ja ruuassakin pysymme. Jes!

Kelalta tuli kirje. Poika saa opintorahaa 16.8 lähtien 64 euroa kuussa. Saa siitä rahasta maksaa bussimatkansa ja ostaa koulukirjoja. Jos rahat ei riitä opiskelumenoihin, minä tietysti maksan loput kulut.

Aamulla satoi vettä tosi reippaasti. Sandaalit oli väärä valinta kengiksi. Sain ne melkein kuiviksi työpäivän aikana. Iltapäivällä aurinko taas porotti melkein hellelukemissa.

Kävin ruokakaupassa ja ostin tortilla-aineksia. Taidan tehdä niitä vasta viikonloppuna. Löysin myös netistä texmex-piirakan ohjeen, mutta hukkasin sen. Katsotaan nyt tuleeko piirakka vai tortillat. Jompaakumpaa teen kun poika on taas kotona.

Siskoni tuli hakemaan poikaani illalla. Siskoni oli käynyt Aloe Vera vartalohoidossa ja kampaajalla. Oli kuulemma tosi fressi olo. Pakkasin pojalle mukaan vaihtovaatteita ja poika otti mukaan yhden tietokonepelin. Siskollani on toisessa tietokoneessaan vielä Windows 95 käyttöjärjestelmä ja peli toimii siinä. Peli on kuulemma tosi retro ja hieno. Harvassa paikassa sitä enää pääsee pelaamaan.

En muuten tullut voittajaksi siinä Tori-lehden "Vaikuttavin vatsa" kisassa. Joku muu pallomaha vei voiton. Poikani vatsattomuuskuva oli kyllä julkaistu lehdessä.

Huomenna on sitten perjantai ja 13. päivä. Mitähän päivä tuo tullessaan? Toivottavasti onnea!