Pomo ihmetteli tänään kun kaikkien muiden palkkakuitit olivat toimistolla, minun palkkakuittini vain puuttui. Hän oli vahingossa merkannut minut palkanlaskijalle lopettaneeksi. Nainen joka oli ottanut lopputilin oli taas merkattu edelleen jatkavaksi. Minua odottelikin kotona verokortti ja lopputili. Vien huomenna verokorttini takaisin töihin ja se lähetetään taas palkanlaskijalle. Vinoilin pomolle, että haluaako hän tosiaan minun lopettavan nämä hommat. Ei kuulemma halua.

Jatkoin tänään maaseutuun ja eläimiin liittyvän yhdistyksen jäsenistölle soittoa. Kauppoja tuli seitsemän kappaletta. Otin soittolistalle myös rahtarit ja kyläyhdistykset. Kaupanteko kiristyy koko ajan: monilla on jo PlusTV-kortti ja osa ei ole vieläkään hommannut kortillista digiboksia.

Aamulla kävi sähkömittarinlukija. Sekä päivä- että yösähköä oli kulunut arviota vähemmän. Tulevat sähkölaskut tulevat siis pienentymään.

Tytär poikkesi illalla pikipäin. Hänen piti ottaa kopioita kuiteista vakuutusyhtiötä varten. Tulostimessa on edelleen vanha patruuna ja se ei anna kunnollista jälkeä. Kopiot jäi ottamatta. Tytär kertoi että heillä on taloyhtiön hallituksen  kokous maanantaina. Tytär on hallituksen jäsen ja hän haluaisi muutoksia moniin asioihin. Hän haluaa kilpailuttaa taloyhtiön sähkön ja pankkiyhteydet. Lisäksi myös isännöitsijän. Toppuuttelin häntä hieman. Ideat ja ehdotukset olivat ihan hyviä, mutta malttia uudistuksiinkin. Isännöitsijä on hallituksen työrukkanen, hän kilpailuttaa hallituksen haluamat asiat. Hän on kyllä jäävi kilpailuttamaan isännöitsijän tointa. Tytär vei osan heidän pesemättömistä pyykeistä pois. Ilmeisesti heille on saatu asennettua pesukone toimivaksi. Jihuu! Maanantaina heillä pitäisi nettiyhteyskin toimia. Hienoa että asiat etenee.