Minulla oli vatsa kipeänä heti aamusta. Ei mitään ripulia tai muuta sellaista, mutta kipua ja turvotusta. Töihin lähtö viivästyi yli tunnin. Mietin että onko lähdettävä lääkäriin vai mitä teen. Kun kipu helpotti hieman, lähdin töihin. Housuja en saanut kunnolla kiinni, mutta sitähän ei kukaan huomannut. Pakkasen takia sai topata itsensä aika tavalla, siinä ei yhdet avonaiset housut tuntuneet. Päivällä kipu hävisi, palatakseen taas illalla takaisin.

Ystäväni, joka on tehnyt puhelinmyyntiä yli kaksi vuotta, epäili että minulla olisi stressiä. En kyllä asiaa tunnusta. Mutta toisaalta, jokainen päivä alkaa nollamyynnistä ja tavoite olisi saatava täyteen. Kyllä se voi aiheuttaa tietenkin stressiä. No, katsellaan mikä olo on huomenna.

Muistin soittaa pojan opettajalle aamulla. Sovimme tapaamisen torstaiksi. Kokoustamme pojan, minun, opettajan ja opinto-ohjaajan kanssa ja tutkimme yhteishaun mahdollisuuksia.

Eilen ja tänään olen soitellut enimmäkseen Lappiin. Salla, Kolari ja Sodankylä ovat olleet otollisia myyntipaikkoja. PlusTV:n kortteja lähetellään tällä viikolla sinnepäin. Useamman kerran on puhelun taustalla kuulunut porokellojen kilkatus. Tänään sain kutsun poroajelulle Kolariin. Kauppakin syntyi, kun selvisi että kanavat näkyvät pelkällä pöytäantennilla asuntovaunussa ja kanavalta näkyy myös erotiikkaa.

Pakkanen kiristyy. Olen lämmittänyt olohuoneen kaakeliuunin, hyötykasvikuivuri posottaa täysillä ja lämmitykset on säädetty maksimille. Hyvin tästä pakkasesta selvitään, jollei sähköt mene poikki.