Ensi viikon perjantaina on varsinainen näyttö edessä. Tänään opettajani kävi katsastamassa näyttökansiotani, joka oli aika puutteellinen. Nyt sitten täydennän tarvittavat asiat ja se on siinä.

Lunta ei ole tänään tullut, mutta päivä on ollut erittäin kylmä. Pohjoistuuli puhaltelee voimakkaasti. Illalla oli tarkoitus mennä jatkamaan lumitöitä, mutta ne jää kyllä huomiseksi. Sunnuntaille on luvattu lisää lunta, vaikka edellinen sääennuste kyllä lupasi vesisadetta.

Menin työharjoittelusta suoraan kaupunkiin. Sain eräältä miesasiakkaalta kyydin keskustaan. Juttelimme siinä matkalla kovasti, aiheina oli autot, Espanja, säätila ja autoruuhkat. Kaupunkiin menin maksamaan kiinteistöveroa, siinä oli eräpäivä tänään. Kun nyt olet autoton (toistaiseksi) ja minulla ei ole niitä pankin nettitunnuksia, niin kätevintä on mennä keskustaan asti maksuautomaatille. Lähimmät maksuautomaatit ovat bussilinjasta melko syrjässä. Kävin sitten kaupungilla syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Keskustan kadut olivat aivan kauheassa kunnossa. Sai olla tosi tarkkana että pysyi pystyssä. Hämeenkadulla tuuli niin että sai hatusta pitää kiinni. Minä en yleensä mitään hattua käytä, mutta nyt on pakko. Karvalakin alla menevät hiukset ihan lyttyyn. Tänään kampaukseni onkin ollut mallia ”lehmän nuolemat”. Onneksi ensi viikolla on kampaajalla käynti.

Jämähdin tähän koneelle blogeja lukemaan. Päivitin erään yhdistyksen nettisivut. Toimimattomat linkit ovat taas OK. Palvelimen vaihdoin takia kaikki linkitykset piti uusia.

Dna:lta ei ole tullut soittoa ja tuskin tulee huomennakaan. Menen maanantaina kaupunkiin ja selvittelen asiaa ihan paikan päällä.