Kaverini on töissä huoltoasemalla ja tekee lähinnä yövuoroja. Työsuhde on kestänyt vasta alle kaksi kuukautta. Häntä soitettiin ylitöihin keskiviikkona. Työvuoro kesti sitten ilta kuudesta aamu kuuteen. Ylityöstä ei kuulemma makseta mitään ylimääräistä. Ihan tavallisten tuntien mukaan vaan palkkaa. Minä kyllä ihmettelen moista. Eikö jo työlaissa määrätä ylityön maksusta? Olen kyllä kuullut että esim. R-kioskeilla ja Mc Donaldsilla on ihan omat sopimukset olemassa. Kaverini ei kuulu edes liittoon, mutta lupasi liittyä ensi tilassa.

Eilisestä unohdin kertoa että matkalla Veikkaukseen poikkesin Keskustorilla. Siellä oli aamutelevision kuvaus menossa. Osallistuin kilpailuun, jossa voi voittaa digiboxin. Lauri Karhuvaaraa en nähnyt, vaikka kuinka kuikuilin. Karhuvaara on suosikkini. Hän on aina niin tosissaan ja touhuissaan asioista. Luulen että hän on vähän laihtunut. Olisiko liittynyt Keventäjiin?

Eilen oli Tampereella melkein vedenpaisumus. Vettä tuli illalla ihan solkenaan. Olisi pitänyt vaan leikata ruoho iltapäivällä, kuten monet naapurit tekivät. Ruoho on taas niin märkää ettei leikkaamisesta tule mitään. Luultavasti se jää talveksi aika pitkäksi.

Sain eilen ihmeellisen sähköpostin Aamulehdestä. He haluavat tilinumeroni ja verokorttini. Siis alan saamaan jotakin palkkiota kirjoittamistani jutuista. Wow! Sain eilen muuten yhden juttuvinkin. Sunnuntaina menen taas tekemään juttua. Nyt taidan ottaa valokuvat itse. Aika hauskaa että vanha koulukaverini on Aamulehden palkanlaskija. No nyt hän saa laittaa minulle rahat tulemaan. En muuten edes muista missä verokorttini on. Viisi vuotta sitten sitä on viimeksi tarvittu. Haen verotoimistolta uuden kortin maanantaina.