Työharjoittelussa ei mitään uutta: kaksi tuntia sovituskopeilla ja loppu aika meni lastenvaateosastolla järjestelyissä. Viikonlopun jäljiltä olivat kaikki pöydillä olevat puseropinot ihan sikin sokin. Jos asiakkaat laittaisivat tavarat takaisin paikoilleen, myyjillä jäisi enemmän aikaa palvella heitä. Nyt suurin osa ajasta menee siistimiseen.

Juttelin Anttilassa vartijan kanssa. En kyllä enää valita töissä kuumuutta, kun kuuntelin hänen juttuja. Hänellä on koko ajan kaksi ja puolikiloa painava luotiliivi päällä ja se on todella hiostava. Kuulemma aluspaita on hankala riisua ehjänä liivin alta töiden jälkeen. Lisäksi hänen on puettava kotimatkalle, jos matkustaa bussilla, vielä verkkaritakki vartijan asun päälle. Huh, huh.

Matkasin ilta kuudeksi akupunktioon. Sammonkadulla tuli vettä niin paljon, että auton pyyhkijät eivät edes kunnolla ehtineet lasia pyyhkimään. Näkyvyys oli melkein nollassa. Ukkoskuurosta tuli vettä railakkaasti.

Illalla menimme kaverini kanssa Kaukajärveä kiertämään. Viikon liikuntatauko katkaistiin nyt. Kaverillani oli koira mukana ja samoin minulla. Emme ole ennen ottaneet koiria yhtä aikaa mukaan, koska kaverini koira on purrut koiraani joskus vuosia sitten. Luulimme että yhdessä kävely ei tule onnistumaan. Kaikki meni melko hyvin. Kaverini koiralla oli tennispallo koko matkan matkassa, koira keskittyi enempi palloonsa kuin minun koiraani. Minun koira arasteli vähän, mutta aiomme jatkossa ottaa molemmat koirat matkaan. Kyllä ne siitä vähitellen ystävystyvät.