Tänään olin sitten Ikeassa. Menimme tilausbussilla ja tarkoitus oli mennä Espoon Ikeaan. Siinä kehäteillä edessä istuvat alkoivat ihmettelemään kun bussin nokka olikin kohti Vantaata. Bussikuski oli saanut väärää infoa, tai sitten vaan ajoi vahingossa Vantaalle. No, kaikki olivat ihan tyytyväisiä kun kuitenkin määränpäänä oli se Ikea. Ainoastaan kaksi naista harmitteli, koska he olivat aikoneet poiketa samalla reissulla Helsingissä seksimessuilla. Espoosta matka Helsingin jäähallille olisi ollut melko nopea, mutta Vantaalta hankalampi. Jättivät sitten menemättä ja sen kun vaan shoppailivat.

Meillä oli noin viisi tuntia aikaa olla perillä ja se riittikin hyvin. Aloitimme yläkerrasta, poikkesimme juomaan kahvit ja söimme leivät. Alakerrassa otimme vasta ostoskärryt mukaan ja aloimme tehdä ostoksia. Minä ostin pienen maton, kattolampun, avainkaapin, pyykkitelineen, pari säilytyslaatikkoa, puiset keittiövälineet ja hehkulamppuja. Rahaa ostoksiin meni alle 60 euroa. Nyt en ostanut yhtään huonekaluja, ne tuli ostettua edellisellä kerralla. Tarkoitus oli myös nyt ostaa verhoja, mutta ei ollut oikein inspiraatiota siihen hommaan. Kävimme toki myös syömässä Ikeassa ihan makoisat ruuat ennen kotiin lähtöä. Matkalla poikkesimme pienelle tauolle mennen tullen Linnatuulessa.

Tampereen keskustassa oli jo täysi hulina illalla. Vapputorin myyjät ovat varmaan mielissään pitkästä viikonlopusta. Keskustorilla oli täysi vappumeininki, vaikka vappuaatto on vasta huomenna. Minä en kyllä mene lähellekään keskustaa kuin vasta tiistaina. Naapurit kutsuivat huomenna grillailemaan.