Heti aamupalan jälkeen saunaan. Siskoni oli tulossa vierailulle, joten piti tehdä jotain tarjottavaa. Tein pikapullia ja niitä kehuttiin kovasti. Tässä ohje:

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
neljäsosa teelusikallinen suolaa

1 muna
2 dl maitoa tai kermaviiliä (käytin maitoa)
75 g rasvaa (käytin voita)

Pinnalle raesokeria
(laitoin voinökköjä, sokeria ja kanelia)

Sekoita kuivat aineet. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi mukaan, sekä muna ja maito. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Annostele taikina paperivuokiin. Minä paistoin pullat muffinipellillä ja pullia tuli sopivasti 12 kappaletta.Paistolämpö 225 astetta ja aika noin 10 minuuttia.

Tytär tuli tänne pesemään farkkujaan. Hän saa vasta tiistaina pesukoneen omaan kotiinsa. Samalla saapuu myös astianpesukone. Siskoni saavuttua lähdimme käymään tyttären asunnolla. Minulla oli pullia matkassa ja tytär keitti kahvit uudella keittimellään. Nyt tyttärellä on jo parvekkeella koottuna Ikeasta ostetut kalusteet. Naapuruston mies oli ollut taas eilen auttamassa.

Kahvien jälkeen tultiin taas tänne kotiin ja siskoni lähti kotimatkalleen. Tytär valtasi sänkyni menemällä kissan kanssa päiväunille. Minä sain torkkua sohvalla.

Päivän onnistumiset:

1. Rento vapaapäivä.

2. Mukavaa kun siskoni kävi kylässä.

3. Yritän innostaa itseni imuroimaan illalla.